Siirry sisältöön

Haave opiskelijoiden hyvinvoinnista nykymaailmassa…

Kuvituskuva jossa kolme hahmoa pelaa palapeliä tietokoneen kanssa.

Katseet tuleekin kääntää uuden eduskunnan valintaan ja siihen, että saisimme meille järjestöille sekä korkeakouluille auttavan käden tähän tärkeään työhömme paremman opiskelijaelämän puolesta.

Nykyiset opiskelijat ovat joutuneet kokemaan suurempia muutoksia vuosikymmeniin sekä omissa opinnoissaan että yleisessä maailman tilanteessa. Olemme saaneet lukea usean vuoden ajan koronan vaikutuksista opiskelijoiden opintoihin, mielenterveyteen sekä tulevaisuuden näkymiin. Nyt kun vihdoin olemme pääsemässä eroon koronan vaikutuksista opiskelijaelämään, niin Euroopassa syttyi sota. Meillä siis oikeasti syttyi sota sellaisella mantereella, jossa ei ole nähty sotaa väestöstä valtaosan koko elämän aikana.

Ettei asia olisi jäänyt vahingossakaan tähän, niin iski meille myös sellainen inflaatio, jota ei ole hetkeen koettu. Saamme lukea työtaisteluista, jotta työntekijöillä olisi jotain ostovoimaa edes nykyisessä tilanteessaan, samalla kun opiskelijoiden tuissa ei korotuksia ole näkyvissä kuin politiikkojen hienoissa korulauseissa.

Sokerina pohjalla inflaatiota yritetään pakottaa kääntymään nostamalla korkoja, joka vaikuttaa opiskelijoihin järjettömällä tavalla: tämänhetkinen opiskelijoiden tukemisen malli painottuu rahan lainaamiseen, jotta opiskelu olisi edes mahdollista täysipäiväisesti. Tässäkin on mielenkiintoista huomata kuinka yhteiskunnallisessa keskustelussa kyllä asuntolainalliset ovat kaikkien huulilla, mutta opiskelijoiden huolia ja murheita ei nosteta esille kenenkään muiden kuin opiskelijajärjestöjen puolelta.

Vielä on mahdollisuus pelastaa opiskelijat

Voimme siis sanoa, että tämän hetken opiskelijat ovat joutuneet kokemaan enemmän kuin hetkeen. Samalla voimme todeta, ettei se ole ihme, että opiskelijoiden hyvinvointi ei ole kovin korkealla tällä hetkellä. Onneksi meillä on paljon tahoja auttamassa opiskelijoita ja pyrkimässä siihen, että jokaisella opiskelijalla olisi hyvä olla.

Korkeakouluissa tehdään työtä opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen niin perustoimintana kuin hankkeiden kautta. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulun uuden strategian keskiössä on ”hyvinvoiva yhteisö” ja tämä ei tule jäämään korulauseiden varaan, sillä tähän tullaan panostamaan ja – ennen kaikkea – halutaan panostaa. Näinä vaikeina aikoina on hienoa huomata, että hyvinvointiin ollaan valmiita satsaamaan.

Järjestöt ja niiden tukeminen auttamiseen

Opiskelijakunnat ja muut järjestöt tekevät kaikkensa omien resurssien puitteissa, jotta opiskeluaika olisi mahdollisimman mukavaa ja sujuvaa. Järjestetään kaikkia kiinnostavia ja osallistavia tapahtumia: on muun muassa erilaisia peli-iltoja, haalarimerkkien ompelua, sekä opintopiirejä. Kaikella tällä on merkitystä, mutta resurssien rajallisuus luo haasteita tämän toiminnan pyörittämiseen nyt ja tulevaisuudessa.

Katseet tuleekin kääntää uuden eduskunnan valintaan ja siihen, että saisimme meille järjestöille sekä korkeakouluille auttavan käden tähän tärkeään työhömme paremman opiskelijaelämän puolesta.

Muuten opiskelijoiden hyvinvointi tulee jäämään vain haaveeksi.

Kirjoittaja on Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – TUOn toiminnanjohtaja sekä opiskelija.


Kirjoittaja:

Marko Grönlund
Toiminnanjohtaja
Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – TUO